Museo de Montmartre – taiteilijoiden elämää 1800-luvun Butten kukkulalla

Montmartren museo – Renoirin puutarhat on ranskalainen taidemuseo, joka sijaitsee Pariisissa 18. arrondissementissa. Se koostuu useasta rakennuksesta, mukaan lukien Hôtel Demarne ja Maison du Bel Air, ja sitä ympäröivät Renoirin puutarhat.

Museo avattiin vuonna 1960, mutta se on perinyt täydellisen remontin vuodesta 2011 lähtien ja järjestää vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä.
Montmartren museo – Renoirin puutarhojen historia

Museo avattiin alun perin vuonna 1960 nimellä Musée du Vieux Montmartre. Sen perustaja oli Paul Yaki (1883–1964), Le Vieux Montmartre -yhdistyksen jäsen. Hän vietti nuoruutensa Montmartren alueella ja osallistui sen muutoksen seuraamiseen sekä pyrki säilyttämään sen muiston.

Museo perustettiin yhteen Butten vanhimmista rakennuksista, 1600-luvulla rakennettuun Maison du Bel Airiin. Puutarhojen ympäröimässä rakennuksessa Auguste Renoir vuokrasi ateljeehuoneen vuonna 1876 (kaksi huonetta ullakolla sekä vanha talli ensimmäisessä kerroksessa maalaustensa ja maalaustelineensä säilyttämiseen). Siellä hän loi merkittäviä teoksia kuten *Moulin de la Galettin tanssiaiset*, *Keinu* ja *Katu Cortot Montmartressa*.
Maison du Bel Air oli myös monien taiteilijoiden työskentely- ja luomapaikka, kuten:

Suzanne Valadon Maurice Utrillo André Utter (maalari, Suzanne Valadonin puoliso) Émile Bernard fauvismin edustajat Othon Friesz ja Raoul Dufy Démétrios Galanis Francisque Poulbot Léon Bloy Pierre Reverdy

Montmartren museon rakennusten kunnostus

Maison du Bel Airin oli tarkoitus olla Rosimondin kartano, jossa asui Molièreaikainen näyttelijä Rose de Rosimond, joka esitti tämän näytelmiä. Kuitenkin GRAHALin (Rakennustaiteen, arkkitehtuurin ja kirjallisuuden historian tutkimusryhmä) vuonna 2012 tekemä tutkimus osoitti, ettei näin ollutkaan.

Vuonna 2012 uudelleen suunnitellut Renoirin puutarhat perustuvat Renoirin maalaamiin teoksiin, jotka hän loi Rue Cortotilla asuessaan. Puutarhat koostuvat hedelmäpuista (päärynä- ja mantelipuista), pensaista, liljoista, ruusuista ja köynnöshortensioista. Näistä puutarhoista avautuu näkymä Clos Montmartreen ja Montmartren viinitarhaan. Jälkimmäinen on ollut olemassa jo keskiajalla, mutta se istutettiin uudelleen vuonna 1933. Kolme Renoirin puutarhaa reunustavat Montmartren museon rakennuksia ja hallitsevat viinitarhoja. Näistä alueista avautuu lisäksi poikkeuksellinen näkymä Pariisin pohjoisosan laajoille tasangoille.

Laaja kunnostusohjelma mahdollisti myös näyttelytilojen lisäämisen. Se koski Hôtel Demarnea, rakennusta Rue Cortotilla, sekä Suzanne Valadonin ja Maurice Utrillon ateljee-asuntoa. 17. lokakuuta 2014 museo pystyi avaamaan kolme uutta tilaa: Suzanne Valadonin ja Maurice Utrillon ateljee-asunnon, Hôtel Demarnen (uudistettu Directoire-tyylinen rakennus, joka on varattu vaihtuville näyttelyille) sekä Café Renoirin.

Montmartren museon ja sen kokoelmien vierailu

Kierros kertoo Butten historiasta, taiteilijoiden innostuksesta sekä kuuluisien kabareiden tunnelmasta. Hôtel Demarne, Directoire-tyylinen kaunis rakennus, on perinyt täydellisen uudistuksen voidakseen vastaanottaa vaihtuvia näyttelyitä sekä Café Renoirin.

Pysyvät kokoelmat johdattavat Butten Montmartren historiaan, taiteilijoiden innostukseen ateljeissaan Bateau-Lavoirista Cortot’n ateljeeseen, sekä kuuluisien kabareiden ilmapiiriin Lapin Agilesta Moulin Rougeen. Yksi sali on omistettu ranskalaiselle cancanille, toinen varjoteatterille – näille unenomaisille maisemille, jotka tekivät Chat Noirin kabareesta kuuluisan. Taiteilijat asettuivat alueelle 1870-luvulta lähtien, ja kabareita sekä kahviloita perustettiin runsaasti 1880-luvulla. Näissä tiloissa elää Montmartren boheeminen taiteilijapiiri, joka on niin tyypillinen 1800- ja 1900-luvuille.

Museossa on ainutlaatuinen kokoelma maalausten, julisteiden ja piirrosten muodossa, jotka ovat peräisin muun muassa seuraavilta taiteilijoilta: Toulouse-Lautrec, Modigliani, Kupka, Steinlen, Valadon, Utrillo, Pierre Dumont ja Charles Genty. Näytteillä on myös kuvituksia, valokuvia sekä taiteilijoiden signeeraamia todistuksia.

Esillä olevista teoksista erityisesti kannattaa mainita seuraavat:

Steinlenin *Le Cabaret du Chat Noir*
Bruantin juliste *au Mirliton*
Toulouse-Lautrecin *Le Divan japonais* sekä *Moulin Rouge*
Maurice Utrillon *Place Pigalle*
Suzanne Valadonin *Autoportrait*
Willetten *Parce Domine (Pardonnez, Seigneur)*
Roland Dubucin *Place des Abbesses*
*Lapin Agilen* kylttitaulu
Henri Rivièrein *Théâtre d’ombres*

Kokoelmat kuuluvat vuonna 1886 perustetulle yhdistykselle *Société d’histoire et d’archéologie du 9e et du 18e arrondissement de Paris, Le Vieux Montmartre*.

Montmartren museo on jälleenrakentanut Suzanne Valadonin, Maurice Utrillon ja André Utterin asuintyön huoneiston 12, rue Cortot -osoitteessa. Uudelleenjärjestelyjen myötä paikkaan on palautettu sen alkuperäinen henki: uuni on sijoitettu takaisin paikoilleen, työpajan yläkerros on jäljitelty ja Utrillon huoneeseen on palautettu puusepäntyöt sekä ikkunanrauta. Koska alkuperäisiä esineitä ei ollut enää jäljellä, Hubert Le Gall onnistui jäljittämään nykyisin esillä olevat esineet. Pyrkiessään mahdollisimman uskolliseen aikakauden todellisuuteen hän on hyödyntänyt tuon ajan kirjeitä ja kirjoituksia – aitoja elämän todistuksia – sekä historiallisia valokuvia, joita hän on analysoinut perinpohjaisesti.

Suzanne Valadon, syntynyt 23. syyskuuta 1865, on itsekin merkittävä hahmo ja tarina. Äitinsä Madeleine Valadonin, pyykkärin, aviottomana lapsena syntynyt Marie-Clementine Valadonista tuli vuonna 1880 sirkusakrobaatti, kunnes putoaminen pakotti hänet lopettamaan uransa ennenaikaisesti. Vahvan kauneutensa ansiosta hän kiinnitti taiteilijoiden huomion. Hänestä tuli heidän mallinsa, ja asennossaan hän oppi heidän tekniikoitaan. Näin hän tapasi taidemaalari Puvis de Chavannesin, jonka malliksi hän ryhtyi. Hän toimi myös Auguste Renoirin mallina, josta tuli hänen rakastajansa. Lisäksi hän oli Théophile Alexandre Steinlenin, Jean-Jacques Hennerin ja Federico Zandomeneghin mallina. Valadon alkoi jo vuonna 1881 liikkua Montmartren taiteilijapiireissä, joissa hän nopeasti keräsi ihailijoita, kuten laulaja Maurice Boissyn ja Miquel Utrillo y Molinsin, espanjalaisen aatelismiehen, kirjailijan, taidekriitikon ja taidemaalarin. 18-vuotiaana hän odotti lasta, Maurice Valadonia, syntynyt 26. joulukuuta 1883, jonka isästä hän kieltäytyi kertomasta. Miquel Utrillo y Molins adoptoi pojan vuonna 1891, ja tästä tuli myöhemmin tunnettu taidemaalari nimellä Maurice Utrillo (hänen hautansa sijaitsee Montmartren Saint-Vincentin hautausmaalla).

18. tammikuuta 1893 säveltäjä ja pianisti Erik Satie rakastui taidemaalari Suzanne Valadoniin. Vaikka hän oli ensimmäisen yön jälkeen ehdottanut tätä avioliittoa, Valadon muutti 6 rue Cortot -osoitteeseen, Satien naapurihuoneeseen, jonka tämä oli ottanut käyttöön vuonna 1890. Intohimoisena rakkaudestaan "Biquiäänsä" kohtaan hän kirjoitti tulisia muistiinpanoja "hänen kokonaisesta olemuksestaan, kauniista silmistään, pehmeistä käsistään ja pienistä jaloistaan". Hän sävelsi hänelle *Danses gothiques* -teoksen samalla kun Valadon maalasi hänen muotokuvansa. Viisi kuukautta myöhemmin, 20. kesäkuuta, heidän eroaan seurannut suru mursi hänet "jääkylmällä yksinäisyydellä, joka täytti hänen päänsä tyhjyydellä ja sydämensä surulla". Tunnetuista rakkaussuhteistaan hänellä ei ollut muita vakavia ja julkisia suhteita. Rangaistukseksi itselleen hän sävelsi *Vexations*-teoksen, joka rakentuu lyhyen melodian ympärille.

Suzanne Valadonista tuli myöhemmin Paul Mousisin rakastajatar, pörssivälittäjä ja Erik Satien ystävä, jonka hän nai 5. elokuuta 1896. Pariskunta muutti 12, rue Cortot -kadulle Montmartre-kukkulan laelle. Avioliitto päättyi vuonna 1909 (he erosivat 10. marraskuuta 1910), samana vuonna kun hän osallistui Pariisin Syysnäyttelyyn (jossa hän oli jäsenenä vuoteen 1933 asti).

Hän nai myöhemmin poikansa ystävän, taidemaalari André Utterin (1886–1948), joka oli kolme vuotta nuorempi kuin hänen poikansa Maurice Utrillo. Tämä avioliitto, joka oli myrskyisä, kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Hän kuoli 7. huhtikuuta 1938 ystäviensä, taidemaalari André Derainin, Pablo Picasson, Georges Braquen ja Georges Karsin, joka teki hänen viimeisen muotokuvansa samana päivänä, ympäröimänä. André Utter kuoli vuonna 1948.

Suzanne Valadonin teoksia on säilytetty useissa museoissa, muun muassa Pariisin nykytaiteen kansallismuseossa, New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa, Grenoblen museossa sekä Lyonin kauniiden taiteiden museossa.