Montmartren hautausmaa, taiteilijoiden ja kulttuurivaikuttajien leposija

Montmartren hautausmaa, virallisesti nimeltään Pohjoinen hautausmaa, avattiin vuonna 1825. Kyseessä on Pariisin kolmanneksi suurin hautausmaa Père-Lachaisen ja Montparnassen jälkeen. Sen pinta-ala on 11 hehtaaria.
Montmartren hautausmaan poikkeuksellinen sijainti
Kohoavalla Montmartren kukkulan rinteellä hautausmaa tarjoaa 20 metrin pudotuksen ja upeat näkymät pääkaupunkiin. Siellä on 21 500 hautaa lähes 800 puun varjossa – 38 eri lajia, pääasiassa vaahteroita, joiden lisäksi on muun muassa hevoskastanjoita, lehmuksia ja sypressejä.
Hautausmaan historia
Ranskan vallankumouksen aikana hautausmaita pidettiin kirkon omaisuutena. Niinpä 15. toukokuuta 1791 annetulla lailla ne kansallistettiin (kansallisia maita). Tämän lain seurauksena Montmartren seurakunnan vanha hautausmaa, "Calvaire’n hautausmaa", siirtyi Montmartren kunnan omistukseen (riippumaton Pariisin kunnasta). Se suljettiin tuolloin levottomana aikana.
Todennäköisesti juuri tämän vanhan hautausmaan sulkemisen jälkeen syntyi ajatus uudesta Pohjoisen hautausmaasta. Valittu paikka oli entisiä Montmartren louhoksia, jotka tunnettiin kipsistään, jota muokattiin kipsiksi ja käytettiin laajalti pääkaupungissa.
Montmartren hautausmaan historia
Paikkansa vuoksi hautausmaa tunnettiin vuorotellen nimillä "Blanche Barrièren hautausmaa", "hautausmaa Montmartren alla", "Lepon kenttä" ja lopulta "Montmartren hautausmaa".

Uusi hautausmaa avattiin vuonna 1795 (etenkin vuodesta 1798 alkaen). Aluksi kyseessä oli kapea aitaus entisten hylättyjen louhosten paikalla. Nopeasti täyttyessään hautausmaa vaati tasaus- ja laajennustöitä tämän "väliaikaisen" hautausmaan aikana Restoraation aikana. Se avattiin virallisesti 1. tammikuuta 1825.

Montmartren hautausmaa liitettiin Pariisiin vuonna 1860, kun Montmartren kunta liitettiin osaksi kaupunkia. Hautausmaa on myös historiallinen, sillä siellä lepää monia tunnettuja henkilöitä. Se onkin suojeltu historiallisena monumenttina. Sen sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa 20, avenue Rachel, 18. arrondissementissa, Montmartren kukkulan puolella.

Montmartren hautausmaa on Pariisin kolmanneksi suurin hautausmaa (tasavertaisesti Batignollesin hautausmaan kanssa) Père-Lachaisen (Pariisin koillisosassa) ja Montparnassen (lounaisosassa) jälkeen. Sen pinta-ala on 10,48 hehtaaria. Sinne haudataan vuosittain noin 500 ihmistä.

Erityispiirre: Montmartren hautausmaan läpi kulkee Caulaincourtin silta, vuonna 1888 rakennettu metallisilta, jonka rakentamisesta syntyi paljon polemiikkia.
Pariisin hautausmaiden ongelma (sisäkaupunkialueella)
”Pariisissa ei selvästikään ole tarpeeksi tilaa”, toteaa ruumiinhoitaja. Pariisin kaupunki, joka hallinnoi 14 sisäkaupunkialueen hautausmaata, vastaa myös kuudesta hautausmaasta Pariisin esikaupunkialueilla. Silti se ei riitä. Tuloksena on, että hautapaikkojen hinnat perheille, joilla ei ole vanhoja siteitä pääkaupunkiin, ovat erittäin korkeat.

Perheet kannustetaan myös hautaamaan vainajansa maakuntaan (esimerkiksi siellä, missä heillä on loma-asunto) tai valitsemaan krematointi (harvinaisempaa Ranskassa kuin monissa ulkomailla).

Kaupungin puolella hallinto pyrkii lisäämään "ikuisten hautapaikkojen takaisinottoja", mutta kyseessä on pitkä prosessi (yli 10 vuotta), sillä on varmistettava, ettei perhettä ole ollut useisiin vuosikymmeniin. Samalla se myöntää uusia, rajoitettuja hautapaikkoja, jotka ovat voimassa 10, 20 tai 30 vuotta.

Tästä syystä kuolema on kiinnostavaa, jos on edes vähän kuuluisuutta.
Montmartren hautausmaalle haudattuja henkilöitä
Heitä on lukuisia lähes 200 vuoden historian aikana. Osa oli aikanaan tunnettuja, mutta on nykyään unohdettuja. Alla on epätäydellinen lista.

Vierailun aikana hautausmaalla kannattaa pyytää ilmainen kartta vastaanotosta. Siinä näkyy kaikkien hautausmaalle haudattujen henkilöiden sijainnit. Voit myös tarkastella kahta asiakirjaa tämän postauksen galleriasta (kaksi viimeistä kuvaa).

Montmartren hautausmaalla on haudattuna runsaasti kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita, tanssijoita ja taiteilijoita yleisestikin. Jotkin haudat ovat erityisen suosittuja, muun muassa laulaja Dalidan hauta.

André-Marie Ampère (1775–1836)

Claude Autant-Lara (1901–2000)

Michel Berger (1947–1992) & France Gall (1947–2018)

Hector Berlioz (1803–1869)

Marcel Boussac (1889–1980)

Jean-Claude Brialy (1933–2007)

Camondo

Guy Carcassonne (1951–2013)

Pierre Cardin (1922–2020)

Jean-Baptiste Charcot (1867–1936)

Jean-Martin Charcot (1825–1893)

Jacques Charon (1920–1975)

Véra Clouzot (1913–1960) ja Henri-Georges Clouzot (1907–1977)

Dalida (oik. Yolanda-Cristina Gigliotti) (1933–1987)

Kameliadamen nainen (Rose Alphonsine Plessis)

Edgar Degas (1834–1917)

Théophile Delcassé (1852–1923)

Émile Deutsch de la Meurthe (1847–1924)

Alexandre Dumas nuorempi (1824–1895)

Marie Duplessis (1824–1847)

Jacques Fabbri (1925–1997)

Georges Feydeau (1862–1921)

Alain Feydeau (1934–2008)

Léon Foucault (1819–1868)

Charles Fourier (1772–1837)

Alexandre-Évariste Fragonard (1783–1850)

Jean-Honoré Fragonard (1732–1806)

Michel Galabru (1922–2016)

Edmond de Goncourt (1822–1896)

Jules de Goncourt (1830–1870)

Amédée Gordini (1899–1979)

La Goulue (oik. Louise Weber) (1866–1929)

Lucien Guitry (1860–1925)

Sacha Guitry (1885–1957)

Jean Hamburger (1909–1992)

Louis Jouvet (1887–1951)

Margaret Kelly (1910–2004)

Eugène Labiche (1815–1888)

Michael Lonsdale (1931–2020)

Francis Lopez (1916–1995)

Mary Marquet (1894–1979)

Jeanne Moreau (1928–2017)

Jacques Offenbach (1819–1880)

Rose Alphonsine Plessis (1824–1847)

Juliette Récamier (1777–1849)

Ernest Renan (1823–1892)

Dick Rivers (oik. Hervé Forneri) (1945–2019)

Jacques Rivette (1928–2016)

Charles-Henri Sanson (1739–1806)

Henri Sanson (1767–1840)

Henri-Clément Sanson (1799–1889)

François Truffaut (1932–1984)

Alfred de Vigny (1797–1863)

Pierre Waldeck-Rousseau (1846–1904)

Louise Weber, tunnettu nimellä »La Goulue« (1866–1929)

Émile Zola (1840–1902)