Chevalier-de-la-Barre, uhrin uhri

Ritari La Barre mestattiin 21-vuotiaana ja hänen ruumiinsa poltettiin roviolla. Miksi niin ankara rangaistus? Ritari La Barre tuomittiin Abbevillen presidiaalituomioistuimen tuomareiden toimesta kuolemaan siitä, että hän ei ollut ottanut hattuaan päästään eikä polvistunut kulkueen ohittaessa, että hän oli laulanut kaartilaisten lauluja sekä omistanut Voltairelta kotoisin olevan *Filosofisen sanakirjan*. Tapahtui 1. heinäkuuta 1766.
Kuolemantuomio jumalanpilkasta ja rienaamisesta
Kyseessä oli viimeinen tällainen tuomio Ranskassa. Erityisesti siksi, että Ludvig XIV:n vuonna 1666 tekemän päätöksen jälkeen jumalanpilkasta ei voinut enää tuomita kuolemaan Ranskassa. Miten valistuksen aikana, jolloin kirkko itsekin oli huolissaan tällaisen tuomion seurauksista ja oli pyytänyt kuninkaan armoa, tällainen ”kauhistuttava tapaus” (Grimm) voitiin toteuttaa?
Tapauksen alkuvaiheet
Kaikki alkoi yksinkertaisesta ristin loukkaamisesta Abbevillen Pont-Neuf -silta, jonka tekijää ei koskaan saatu selville. Pienen tapahtuman herättämästä kansanliikutuksesta, joka olisi voinut sammutua muutamassa päivässä, syntyi Abbevillen ”kammottava tapaus”, jota ruokki yleinen poliittinen ilmapiiri, Amiensin piispan teon julistaminen jumalattomaksi, paikalliset ja pariisilaiset henkilökohtaiset riidat sekä kaupungin rikostuomarin Duval de Soicourtin intohimo, porvarillinen mies, jonka kunnianhimo jäi tyydyttämättä.

Ilman todisteita mutta itsepintaisesti, sekoittaen todelliset tapahtumat ja oletukset, Duval de Soicourt paisutti asiaa ja sai mukaan nuorten aatelisten pienen mellakkaporukan, johon La Barre kuului. Volterren *Filosofisen sanakirjan* takavarikointi ritarilta – joka ei ollut erityisen sivistynyt – muutti nuorten teot poliittiseksi tapaukseksi ja vaimensi La Barren puolustajat, orvon, jonka oli ottanut hoiviinsa sukulainen, Anne Marguerite Feydeau, Willencourtin lähellä sijaitsevan Notre-Dame-de-Willencourtin luostarin apotti.

Epäilyt kohdistuivat muutamiin kaupungin varakkaaseen nuorisoon, jotka tunnettiin ilkivallastaan ja provokaatioistaan. Näiden joukossa oli Ritari La Barre. Abbevillen merkkihenkilöt kiirehtivät suojelemaan poikiaan, ja yksi heistä, Gaillard d’Étallonde, pakeni Preussiin. Abbevillessa jäljelle jäivät vain vähän tukemansa La Barre sekä 15-vuotias Moisnel.

Poliisi- ja oikeustutkintaa johti herra Duval de Soicourt, Abbevillen poliisipäällikkö ja pormestari. Todistajanlausunnot koskivat useimmiten muita seikkoja – esimerkiksi kunnioituksen puutetta kulkueen ohittaessa – kuin suoraan syytettyjä tekoja; silti niitä pidettiin täysipainoisina todisteina. Ristin loukkaamista ei kuitenkaan todistanut silminnäkijä.

La Barre pidätettiin 1. lokakuuta 1765 Longvillersin luostarissa. Hän itse kiisti häntä vastaan esitetyt syytteet. Hänen luonaan löydettiin Volterren *Filosofinen sanakirja* sekä kolme siveetöntä kirjaa, mikä lisäsi syytöksiä syyttäjän silmissä.
Ritari La Barren oikeudenkäynti ja tuomio
28. helmikuuta 1766 Abbevillen presidiaali tuomitsi Ritari La Barren ”jumalanpilkasta, rienaamisesta, kauhistuttavasta ja hirvittävästä jumalanpilkasta” julkiseen anteeksipyyntöön, kielen repimiseen, mestaukseen ja polttamiseen. Gaillard d’Étallonde tuomittiin poissaolevana samankaltaisiin rangaistuksiin, lisäksi häntä uhkasi kätensä menettäminen. Päätettiin, että La Barrea kidutettaisiin tavallisella ja poikkeuksellisella kidutuksella ennen teloitusta.

Tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi Abbevillen tuomarien on saatava vahvistus Pariisin parlamentilta. Ritaria siirrettiin Conciergerien vankilaan, jossa hänet vietiin Pariisin parlamentin Grand-Chambren eteen. Häntä ei ollut asetettu minkään asianajajan avustettavaksi. Kahdestakymmenestäviidestä tuomarista viisitoista vahvisti Abbevillen tuomion 4. kesäkuuta 1766. Nuoruutensa vuoksi Moisnel tuomittiin vain lievään sakkoon.

Useat vaikutusvaltaiset henkilöt puuttuivat asiaan Ludvig XV:n puoleen saadakseen tuomitun armahduksen. Kuningas kuitenkin kieltäytyi käyttämästä armahtamisoikeuttaan. Häntä olisi ohjannut seuraava päättely: muutamia vuosia aiemmin (tammikuussa 1757) parlamentti oli tuominnut Damiensin, joka oli yrittänyt murhata kuninkaan valtionrikoksesta. Tämän oikeudenkäynnin oli järjestänyt parlamentti kuninkaan vastustuksesta huolimatta, mistä häntä myöhemmin moitittiin.

Ritari de la Barren teloitus

Ritari de la Barrea kidutettiin Abbevillessä 1. heinäkuuta 1766. Aamulla hänet kuulusteltiin tavalliseen tapaan ja asetettiin kidutuspenkille. Nuori mies menetti tajuntansa, hänet herätettiin jälleen ja hän ilmoitti olevansa ilman rikostovereita. Tuomitun rohkeus oli niin suuri, että häntä ei enää yritettykään irrottaa kieltä. Pyöveli mestasi hänet miekalla yhdellä iskulla. Ruumis poltettiin roviolla yhdessä Voltairein filosofisen sanakirjan kappaleen kanssa, joka oli naulattu hänen rintaansa. Hän oli kuollessaan kaksikymmentävuotias. Teloituksen aiheuttama järkytys oli niin suuri, että muita syytettyjä ei enää asetettu syytteeseen.

Ritari de la Barren rehabilitointi

La Barrea pidettiin jumalankieltäjänä, ja hänet rehabilitoitiin vasta vallankumouksen aikana vuonna 1793, kun jumalallisen oikeuden monarkia oli kaatunut ja valtionrikoksen käsite poistettu. Häntä pidettiin pimeyden ja mielivaltaisen vallan uhri sekä myöhemmin uskonnollisen suvaitsemattomuuden vastaisen taistelun symbolina.

Miksi Montmartressa on Ritari de la Barren katu ja patsas?

Ritari de la Barren katu alkaa Rameyn kadulta 9 ja päättyy Mont-Cenis-kadulle 8. Käytännössä se on osittain myös portaat.

Nimen antoivat kolmannen tasavallan antiklerikaalit aikana, jolloin Sacré-Cœurin basilikaa vielä rakennettiin, huolimatta kirkon vastustuksesta, jota edusti Amiensin piispa. "La Barren katu" nimettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. marraskuuta 1885 annetulla asetuksella, ja se nimettiin uudelleen "Ritari de la Barren kaduksi" 24. kesäkuuta 1907 annetulla asetuksella.

Pariisin Kommuneen aikana katuun, joka vielä silloin kantoi nimeä "Rosiersin katu", tehtiin teloituksia. Les Crimes de la Commune -teoksessa mainitaan 18. maaliskuuta 1871 tapahtunut Versaillessien kenraalien Claude Lecomten ja Clément-Thomasin ampuminen. Pian tämän jälkeen, 28. toukokuuta 1871, kommunardi Eugène Varlin teloitettiin samassa paikassa.

Tässä kadulla sijaitsevat muun muassa Montmartren karmeliittaluostari (nro 34), Sacré-Cœurin kaupunginosa (nro 40) sekä sen tähtipolku, joka on upotettu maahan ja jäljittelee tähtikuvioita. Pienistä lampuista koostuva polku valaistuu hämärän laskiessa. Nro 61:ssä, vuoden 1965 elokuvassa Mata Hari, agentti H 21, Claude Rich pidätetään kahvilan terassilla, nykyään nimeltään Au Petit Creux.

Ritari de la Barren patsas sijaitsee 50 metrin päässä Sacré-Cœurin parvisilta Nadarin aukiolla Azaïs- ja Saint-Éleuthère-katujen välissä.

Vuonna 1897 Pariisissa Ranskan Suurloosi sai luvan pystyttää ritari de la Barren patsaan Sacré-Cœurin basilikan eteen Montmartreen. Patsas siirrettiin vuonna 1926 Nadarin aukiolle. Se poistettiin 11. lokakuuta 1941 Vichyn hallinnon aikana. 24. helmikuuta 2001 Pariisin kaupunginvaltuusto päätti pystyttää uuden ritari de la Barren patsaan Nadarin aukiolle. Teoksen on veistänyt kuvanveistäjä Emmanuel Ball ja valanut Michel Jacucha. Patsaan jalustassa mainitaan nuoren aatelismiehen ajatuksenvapaudesta uskonnollisen suvaitsemattomuuden vastustajana, jota Capucin-veljeskunta edusti – veljeskunta, joka kannatti todellista köyhyyttä ja veljeyttä köyhien kanssa.

Nykyään abbevilleriläinen nimi, muistomerkki ja pariisilainen patsas tästä ”uskonnollisen suvaitsemattomuuden marttyyristä” toimivat kokoontumispaikkoina vapaa-ajattelijoiden aktivisteille. La Barren ritarin mukaan nimettyjä yhdistyksiä on olemassa: sekä Pariisissa että Abbevillessä.