Teatteri Champs-Élysées, paikka jota et voi ohittaa klassisen musiikin ystäville
Teatteri Champs-Élysées sijaitsee osoitteessa 15 avenue Montaigne, Pariisin 8. arrondissementissa, ja se avattiin 2. huhtikuuta 1913. Se sijaitsee aivan Champs-Élysées -kadun läheisyydessä.
Teatteri Champs-Élysées ja sen epäortodoksinen omistaja
Kummallinen paradoksi: yksityisenä teatterina toimiva Champs-Élysées-teatteri on ollut vuodesta 1970 lähtien Caisse des dépôts et consignationsin (julkinen pankkilaitos, jonka tehtävänä on muun muassa rahoittaa julkisia investointeja) omistuksessa. Se omistaa rakennuksen (mukaan lukien ravintola Maison Blanche sekä kabareeravintola Le Manko) ja toimii teatterin pääasiallisena mesenaattina varmistaakseen sen taloudellisen tasapainon.
Rakennus, joka on rakennettu vuonna 1913 hillityn ja tiukan tyylin mukaiseksi, pidetään yhtenä ensimmäisistä art deco -tyylin edustajista arkkitehtuurissa. Sen suunnittelijoita ovat Auguste Perret, Antoine Bourdelle ja Henry Van de Velde.
Teatteri, kolme saliota
Rakennuksessa on itse asiassa kolme saliota: Théâtre des Champs-Élysées (1 905 paikkaa), Comédie des Champs-Élysées (601 paikkaa) ja Studio des Champs-Élysées (230 paikkaa).
Teatterin sisätilojen koristeluun kuuluu muutamia Bourdelen töitä (pronssit ja freskot). Maurice Denis toteutti sen kupolin (1910–1912): *Kreikkalainen tanssi*, *Ooppera*, *Sinfonia*, *Lyyrisen draaman*, jotka on erotettu toisistaan medaljongeilla, jotka esittävät *Kuoroa*, *Orkesteria*, *Sonattia* ja *Urkua*.
Anekdootti: Valtioneuvosto päätti 16. joulukuuta 1994, että rakennuksen teatterin kanssa jaetussa tilassa sijaitsevan ravintolan 1 000 m²:n laajennus vaatii rakennusluvan eikä pelkkää työn ilmoitusta. Tätä ei kuitenkaan ole koskaan tehty. Ravintolaa ei siis ole olemassakaan virallisesti.
Klassisen musiikin merkittävä paikka
Pleyel-salin, Musiikkikaupungin ja Gaveau-salin ohella Théâtre des Champs-Élysées on klassisen musiikin tärkeimpiä paikkoja Pariisissa. Siellä on esiintynyt lukuisia ulkomaisia sinfoniaorkestereita, ja Ranskan kansallisorkesteri on nykyisin residenssisoittaja tässä salissa.
Nimenomaan tässä salissa kaksi maailman ensiesitystä aiheutti skandaalin: ensimmäinen oli Igor Stravinskyn *Kevätuhri* -teoksen ensiesitys 29. toukokuuta 1913, jonka johti Pierre Monteux ja joka herätti suuren kohun. Yleisö joutui jopa tappelemaan. Toinen oli ensimmäisen "sekoitetun" musiikkiteoksen – soittimille ja elektroakustisille laitteille tarkoitetun – Edgard Varèsen *Aavikoiden* ensiesitys 2. joulukuuta 1954, jossa Pierre Henry vastasi magneettinauhoista ja Hermann Scherchen johti orkesteria. Teoksen epätavalliset osuudet aiheuttivat vihellyksiä, naurua ja buuauksia. Skandaali oli verrattavissa *Kevätuhrin* 41,5 vuotta aiemmin aiheuttamaan kohuun.
Paljon myöhemmin, 26. huhtikuuta 2012, Kurt Masur, joka oli kutsuttu johtamaan Ranskan kansallista orkesteria (jonka kunniajohtaja hän oli) Théâtre des Champs-Élysées -teatterissa, ohjelmoi suoran lähetyksen France Musiquessa. Hän kompastui lavalle, vaikka sitä suojasi turvakaide, ja kaatui taaksepäin yleisön ensimmäisille riveille. Ambulanssilla Georges-Pompidou -sairaalaan kuljetettuna tutkimuksissa paljastui vähäisiä vammoja.
Joséphine Baker, *La Revue nègre* ja Théâtre des Champs-Élysées -teatteri
Vuonna 1925 taloudellisten vaikeuksien vuoksi suuri sali muutettiin musikaaliteatteriksi ja lokakuusta alkaen ohjelmistoon tuli uusi vetonaula: *Black Birds* sekä *La Revue nègre* -tanssijat. Heidän joukossaan oli nuori mustaihoinen nainen, joka oli pukeutunut vain vihreisiin höyhenenauhoista tehtyyn hameeseen, lyhyeksi leikattuja hiuksiaan tiukasti päänahkaan painettuina – hänestä tuli sensaatio. Kyseessä oli tanssija Joséphine Baker.
Joillekin tämä oli skandaali. Lehtimies Robert de Flers kirjoitti: »Palataan apinaan nopeammin kuin sieltä nousimmekaan. » Mutta Bakerilla oli ihailijoita. Heihin kuului taidemaalari Pablo Picasso, joka esitteli hänet koko Euroopalle. Syntynyt Saint-Louisissa, Missourissa, valkoihoiselle äidille ja mustaihoiselle isälle, Joséphine Baker nousi tanssin avulla oman aseman yläpuolelle.
Toisen sali Théâtre des Champs-Élyséesistä: Comédie des Champs-Élysées
Teatteri avattiin 3. huhtikuuta 1913 ensi-illalla Henry Kistemaeckersin näytelmästä *L’Exilée*, jota seurasi Mistinguettin tähdittämä revyy *En douce* Jean Bastian käsikirjoittamana. Vuonna 1914 teatterissa esitettiin uudelleen Paul Claudelin näytelmä *L’Annonciation faite à Marie*, ohjaajana Lu. Tämän jälkeen teatterista on tullut komedianäytelmien koti.
Heinäkuussa 1926 siellä järjestettiin Ranskan ensiesitys saksalaisesta animaatioelokuvasta *Les Aventures du prince Ahmed* (suom. *Prinssi Ahmedin seikkailut*), jonka oli ohjannut Lotte Reiniger. Kyseessä oli pioneeriteos animaatioelokuvan alalla.
Studio des Champs-Élysées: kokeellisen teatterin näyttämö
Vuonna 1923 teatterinjohtaja Jacques Hébertot päätti muuttaa Galerie Montaigne -galleriaa (jossa oli järjestetty muun muassa Modiglianin ensimmäinen näyttely sekä dadaismin ensimmäiset tapahtumat) kokeellisen teatterin saliksi. Studio des Champs-Élysées annettiin Louis Jouvet’n taiteelliseen johtoon, myöhemmin Kommisarjevskille sekä Gaston Batylle, joka toimi tehtävässä 28. maaliskuuta 1924 – 14. huhtikuuta 1928.
Vuodesta 1966 lähtien Comédie des Champs-Élyséesin johtajina ovat toimineet Claude Sainval, Guy Descaux, Jacqueline Cormier, Michel Fagadau (jota avusti Viviane Elbaz vuosina 1997–2005) sekä Stéphanie Fagadau-Mercier.